| Ohjaaja on avainasemassa yrittäjän oppisopimusopiskelussa.
Pirkanmaan oppisopimuskeskuksen alueella opiskelee vuosittain noin 400 yrittäjää. Yrittäjän oppisopimuskoulutuksessa merkittävässä roolissa on keskustelukumppanina ja sparraajana toimiva ohjaaja-yrittäjä.
Ohjaajaksi sopiva yrittäjä on ennen kaikkea halukas jakamaan osaamistaan ja antamaan aikaansa. Yrittäjän arkeen eivät luovuus ja uuden oppiminen välttämättä hevin mahdu. Ohjaajan rooli on tarjota yrittäjälle mahdollisuus pysähtyä tarkastelemaan yritystään, kysymysten kautta ohjata huomiota oikeisiin asioihin ja pintaa johon peilata uusia ideoita. Ohjaaminen on kaksisuuntainen polku, ja innostavien keskustelujen, uusien näkökulmien ja verkostojen kautta myös ohjaaja saa uutta virtaa omaan yrittäjyyteensä.
Voidakseen toimia toisen yrittäjän ohjaajana yrittäjän ei tarvitse kuulua ohjaajapankkiin. Pankin tehtävä on toimia välittäjänä silloin, kun opiskelijaksi aikovan yrittäjän verkostoista ei löydy sopivaa ohjaajaa. Ohjaajapankkia täydennetään tarvittaessa ohjaajilla jotka ovat itsekin suorittaneet oppisopimustutkinnon.
|